Mikä on HCV, miten se tarttuu, onko oireita ja onko se parannettavissa?Useimmilla hepatiitti C:n (hep C) sairastavilla ei ole oireita. Ne, joilla on oireita, voivat kuitenkin kokea:
C-hepatiittivirusinfektio on C-hepatiittiviruksen (kutsutaan myös nimellä HCV tai hep C) aiheuttama maksatulehdus. Ihmisen immuunijärjestelmän on vaikea poistaa hepatiitti C:tä elimistöstä, ja hepatiitti C -infektio yleensä muuttuu krooniseksi. Vuosikymmenten ajan krooninen hepatiitti C -infektio vahingoittaa maksaa ja voi aiheuttaa maksan vajaatoimintaa. Yhdysvalloissa CDC on arvioinut, että vuonna 2016 todettiin noin 41 200 uutta hepatiitti C -tapausta. Kun virus saapuu elimistöön ensimmäisen kerran, oireita ei yleensä ole, joten luku on arvio. Noin 75–85 % uusista tartunnan saaneista saa kroonisen tartunnan. Yhdysvalloissa yli 2 miljoonalla ihmisellä on arvioitu olevan krooninen C-hepatiittitartunta. Infektio havaitaan yleisimmin 40–60-vuotiailla ihmisillä, mikä kuvastaa 1970- ja 1980-lukujen korkeaa tartuntatasoa. Yhdysvalloissa kuolee vuosittain 8 000–10 000 hepatiitti C -infektioon liittyvää kuolemaa. HCV-infektio on johtava maksansiirtojen syy Yhdysvalloissa ja se on maksasyövän riskitekijä. Vuonna 2016 18 153 kuolintodistuksessa mainittiin HCV osallistuvana kuolinsyynä; tämän uskotaan olevan aliarviointi.
Noin 10–20 % niistä, joilla on krooninen HCV, kehittyy kirroosiin 20–30 vuoden kuluessa. Kirroosin etenemistä voivat kiihdyttää yli 50-vuotias ikä, miessukupuoli, alkoholin käyttö, alkoholiton rasvamaksatauti (NASH), samanaikainen hepatiitti B- tai HIV-infektio ja immuunivastetta heikentävät lääkkeet. HCV-infektio on johtava maksan vajaatoiminnasta johtuva maksansiirtojen syy Yhdysvalloissa
Niillä, joilla on HCV-kirroosi, on myös noin 1–5 % vuotuinen maksasyövän (hepatooma tai hepatosellulaarinen syöpä) riski.
Hepatiitti tarkoittaa maksatulehdusta. C-hepatiitti on yksi monista viruksista, jotka voivat aiheuttaa virushepatiittia. Se ei liity muihin yleisiin hepatiittiviruksiin (esimerkiksi hepatiitti A tai hepatiitti B). C-hepatiitti kuuluu Flaviviridae-ryhmään virusten perhe. Muita tämän virusperheen jäseniä ovat ne, jotka aiheuttavat keltakuumetta ja denguekuumetta.
Viruksella on vähintään kuusi eri genotyyppiä (kantaa), joilla on erilaiset geneettiset profiilit (genotyypit 1-6). Yhdysvalloissa genotyyppi 1 on hepatiitti C:n yleisin kanta. Jopa yhden genotyypin sisällä voi olla joitain muunnelmia (esimerkiksi genotyypit 1a ja 1b). Genotyypitystä käytetään hoidon ohjaamiseen, koska jotkut virusgenotyypit reagoivat paremmin joihinkin hoitoihin kuin toisiin.
Kuten ihmisen immuunikatovirus (HIV), hepatiitti C lisääntyy erittäin nopeasti ja saavuttaa erittäin korkean tason kehossa. Geenit, jotka tekevät viruksen pintaproteiineista myös mutatoituvat (muuttuvat) nopeasti, ja viruksen geneettisiä muunnelmia ("quasi-lajeja") tuotetaan päivittäin tuhansia. Kehon on mahdotonta pysyä mukana tuottamassa HCV-vasta-aineita kaikkia samanaikaisesti kiertäviä kvasilajeja vastaan. Tehokasta rokotetta ei ole vielä voitu kehittää, koska rokotteen on suojattava kaikkia genotyyppejä vastaan.
Hepatiitti C -infektio maksassa laukaisee immuunijärjestelmän, mikä johtaa tulehdukseen. Noin 20–30 % akuutin tartunnan saaneista kokee tyypillisiä hepatiittioireita, kuten vatsakipua, keltaisuutta, tummaa virtsaa tai savenvärisiä ulosteita. Krooninen C-hepatiitti ei kuitenkaan yleensä aiheuta oireita vasta taudin myöhäisessä vaiheessa, ja hepatiitti C:tä ovat kutsuneet "nukkuva lohikäärme". Useiden vuosien tai vuosikymmenten aikana krooninen tulehdus voi aiheuttaa maksasolujen kuoleman ja arpeutumista ("fibroosia"). Laajaa arpeutumista maksassa kutsutaan maksakirroosiksi. Tämä heikentää asteittain maksan elintärkeitä toimintoja. Kirroosista kärsivät maksat ovat alttiimpia maksasyövälle. Alkoholin juominen nopeuttaa hepatiitti C:n aiheuttamaa maksavauriota. Samanaikainen HIV-infektio sekä akuutti hepatiitti A- tai B -infektio nopeuttavat myös etenemistä maksakirroosiksi.
Noin 70–80 prosentilla ihmisistä ei ole oireita, kun he saavat ensimmäisen HCV-infektion. Loput 20–30 % voi olla
Hepatiitti C:n varhaisia oireita voivat olla tumma virtsa, keltaiset silmät tai saviväriset ulosteet, vaikka tämä on epätavallista. Ajan myötä ihmisille, joilla on krooninen HCV-infektio, voi kehittyä maksatulehduksen merkkejä, jotka viittaavat siihen, että infektio saattaa olla läsnä. Tartunnan saaneet henkilöt voivat väsyä helposti tai valittaa epäspesifisistä oireista. Myöhemmät kirroosin oireet ja merkit puuttuvat usein, kunnes tulehdus on melko edennyt. Kirroosin edetessä oireet ja merkit lisääntyvät ja voivat sisältää:
Koska C-hepatiitti tarttuu verelle altistumisesta, ei ole olemassa erityistä tartunta-aikaa. Ihmiset, joille kehittyy krooninen hepatiitti C, kantavat virusta veressään ja ovat siksi tarttuvia muille koko elämänsä ajan, elleivät he paranna C-hepatiittistaan.
Tätä on vaikea sanoa varmasti, mikä hepatiitti C:n itämisaika on, koska useimmilla hepatiitti C -tartunnan saaneilla ei ole oireita tartunnan alkuvaiheessa. Ne, jotka saavat oireita varhain tartunnan saamisen jälkeen (keskimäärin 2–12 viikkoa, mutta voivat olla pidempiäkin), kokevat lieviä maha-suolikanavan oireita, jotka eivät välttämättä vaadi lääkäriin käyntiä.
Suurin osa hepatiitti C -infektion merkeistä ja oireista liittyy maksaan. Harvemmin hepatiitti C -infektio voi vaikuttaa muihin elimiin kuin maksaan.
Hepatiitti C -infektio voi saada kehon tuottamaan epänormaaleja vasta-aineita, joita kutsutaan kryoglobuliineiksi. Kryoglobuliinit aiheuttavat valtimotulehdusta (vaskuliittia). Tämä voi vahingoittaa ihoa, niveliä ja munuaisia. Potilailla, joilla on kryoglobulinemia (kryoglobuliinit veressä), voi olla
Lisäksi kryoglobulinemiaa sairastaville tartunnan saaneille henkilöille voi kehittyä Raynaud'n ilmiö, jossa sormet ja varpaat värjäytyvät (valkoisia, sitten violetteja, sitten punaisia) ja muuttuvat kipeiksi kylmissä lämpötiloissa.
Yhdysvaltain ennaltaehkäisevän terveydenhuollon työryhmä suosittelee, että kaikki vuosina 1945–1965 syntyneet aikuiset testataan kerran rutiininomaisesti hepatiitti C:n varalta riippumatta siitä, onko hepatiitti C:n riskitekijöitä olemassa. Kertaluonteista testausta suositellaan myös seuraaville:
Ihmiset, jotka ovat saaneet altistua hepatiitti C:lle viimeisten 6 kuukauden aikana, tulee testata virus-RNA-kuormituksen suhteen HCV-vasta-aineen sijaan, koska vasta-ainetta ei välttämättä ole 12 viikkoon tai pidempään tartunnan jälkeen, vaikka HCV-RNA voi olla havaittavissa. veressä heti 2-3 viikon kuluttua tartunnasta.
Yleisesti ottaen vuosittainen seulonta voi olla tarkoituksenmukaista ihmisille, joilla on jatkuvia riskitekijöitä, kuten toistuvia sukupuolitauteja, tai monia seksikumppaneita, jatkuvaa IV huumeiden käyttöä tai hepatiitti C -potilaiden pitkäaikaisia seksikumppaneita. Testataanko vai ei. nämä ihmiset määräytyvät tapauskohtaisesti.
On 4–7 % riski saada HCV-tartunta äidiltä lapselle jokaisen raskauden aikana. Tällä hetkellä CDC:llä ei ole suositusta rutiininomaiseen hepatiitti C:n seulomiseen raskauden aikana, eikä tällä hetkellä ole suositeltua lääkettä, joka ehkäisisi tartunnan äidiltä lapselle (profylaksia). CDC kuitenkin seuraa tutkimustuloksia ja voi antaa suosituksia tulevaisuudessa, kun näyttöä tulee.
Vaikka tiedot ovat edelleen rajalliset, Yhdistyneessä kuningaskunnassa äskettäin tehdyssä yli 1 000 tapausta käsitellyssä tutkimuksessa havaittiin, että 11 % vauvoista oli saanut tartunnan syntyessään ja että näille vauvoille kehittyi todennäköisesti kirroosi 30-vuotiaana. HCV-seulonnan tapaus raskauden aikana sisältää mahdollisuuden hoitaa äitejä turvallisesti raskauden aikana suoraan vaikuttavilla antiviraalisilla aineilla (DAA), joilla voidaan hoitaa äitiä ennen maksakirroosin kehittymistä, ehkäistä imeväisten tarttuminen ja estäminen tartunnasta muille. HCV-tartunnan saaneiden äitien syntyneille lapsille voidaan myös tarjota hoitoa varhaisessa iässä estämään kirroosia ja tartuntaa muihin. Hoidon koordinointi useiden asiantuntijoiden välillä on tärkeää näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.
HCV-tartunnan saaneiden äitien lapset voidaan seuloa hepatiitti C:n varalta jo 1-2 kuukauden iässä käyttämällä hepatiitti C -viruskuormitusta tai PCR-testiä (katso C-hepatiittiverikokeet). Äidiltä lapselle siirtyneet hepatiitti C:n vasta-aineet ovat läsnä jopa 18 kuukautta, joten lapsia tulee testata HCV-vasta-ainetestin varalta aikaisintaan tässä vaiheessa.
C-hepatiittia hoitaa joko gastroenterologi, hepatologi (maksasairauden lisäkoulutuksen saanut gastroenterologi) tai infektiotautiasiantuntija. Hoitotiimiin voi kuulua useampi kuin yksi erikoislääkäri maksavaurion laajuudesta riippuen. Maksakirurgiaan, mukaan lukien maksansiirtoon, erikoistuneet kirurgit kuuluvat lääketieteelliseen tiimiin, ja heidän tulee ottaa vastaan potilaita, joilla on pitkälle edennyt sairaus (maksan vajaatoiminta tai kirroosi). aikaisin, ennen kuin potilas tarvitsee maksansiirtoa. He saattavat pystyä tunnistamaan ongelmia, jotka on käsiteltävä ennen kuin leikkausta voidaan harkita. Muita henkilöitä, jotka voivat auttaa potilaiden hoidossa, ovat ravitsemusterapeutit, jotka neuvovat ravitsemuskysymyksissä, ja farmaseutit, jotka auttavat lääkkeiden hoidossa.
Hepatiitti C -infektion diagnosoimiseksi on useita verikokeita. Verestä voidaan testata C-hepatiittivasta-aine (anti-HCV-vasta-aine). Vasta-aineiden muodostuminen kestää keskimäärin noin 8-12 viikkoa ja jopa 6 kuukautta ensimmäisen hepatiitti C -tartunnan jälkeen, joten vasta-aineseulonnassa voi jäädä muutama uusi tartunnan saanut henkilö. Vasta-aineiden olemassaolo ei ole absoluuttinen osoitus aktiivisesta, lisääntyvästä hepatiitti C -viruksesta, mutta jos vasta-ainetesti on positiivinen (vasta-ainetta on), aktiivisen infektion tilastollinen todennäköisyys on yli 99%.
Saatavilla on useita testejä hepatiitti C -viruksen määrän mittaamiseksi ihmisen veressä (viruskuorma). C-hepatiittiviruksen RNA voidaan tunnistaa polymeraasiketjureaktioksi (PCR) kutsutulla testillä, joka havaitsee veressä kiertävän viruksen jo 2-3 viikkoa tartunnan jälkeen, joten sillä voidaan havaita epäilty akuutti hepatiitti C -infektio. varhainen infektio. Sitä käytetään myös sen määrittämiseen, onko aktiivista hepatiittia henkilöllä, jolla on vasta-aineita hepatiitti C:lle, ja seurataan viruskuormaa hoidon aikana.
Verikokeita tehdään myös HCV:n genotyyppien tunnistamiseksi. Genotyypit reagoivat eri tavalla erilaisiin hoitoihin, joten nämä tiedot ovat tärkeitä sopivimman hoito-ohjelman valinnassa.
Maksafibroosin arviointi verikokeita käyttämällä on myös melko luotettavaa kliinisesti merkittävän arpeutumisen diagnosoinnissa; näitä ovat FIB-4, FibroSure, Fibrotest ja aspartaattiaminotransferaasi-verihiutalesuhdeindeksi (APRI).
Seuraava askel on määrittää maksan arpeutumisen taso. Maksabiopsia mahdollistaa pienen maksakudoksen näytteen tutkimisen mikroskoopilla, mutta maksabiopsia on invasiivinen testi, ja sillä on merkittäviä verenvuotoriskiä. Siitä voi myös puuttua epänormaaleja alueita taudin varhaisessa vaiheessa.
Non-invasiiviset testit ovat suurelta osin korvanneet maksabiopsian, paitsi erityistilanteissa. Maksan jäykkyys osoittaa, että edennyt maksan arpeutuminen tai kirroosi voi olla läsnä. Ohimenevää elastografiaa voidaan käyttää tämän jäykkyyden mittaamiseen ultraäänellä tai magneettikuvauksella (MRI).
Hepatiitti C:n hoitoa edeltävän arvioinnin tulee sisältää myös:
Interferons, for example, Roferon-A and Infergen, and pegylated interferons such as Peg-Intron T , Pegasys, were mainstays of treatment for years. Interferons produced sustained viral response (SVR, or cure) of up to 15%. Later, peglatedll forms produced SVR of 50%-80%. These drugs were injected, had many adverse effects, required frequent monitoring, and were often combined with oral ribavirin, which caused anemia. Treatment durations ranged up to 48 weeks.
Direct-acting anti-viral agents (DAAs) are antiviral drugs that act directly on hepatitis C multiplication.
Hepatitis C treatment is best discussed with a doctor or specialist familiar with current and developing options as this field is changing, and even major guidelines may become outdated quickly.
The latest treatment guidelines by the American Association for the Study of Liver Disease (AASLD) and Infectious Disease Society of America (IDSA) recommends use of DAAs as first-line treatment for hepatitis C infection. The choice of DAA varies by specific virus genotype, and the presence or absence of cirrhosis. In the U.S., specific insurance providers also might influence the choice due to the high cost of DAAs. Although the individual, public health, and cost benefits of treating all patients with hepatitis C is clear, the most difficult barrier to treating all people with HCV is the very high cost of the drug regimens. Patients are encouraged to discuss options with their health care professional.
Treatment is recommended in all patients with chronic hepatitis C unless they have a short life expectancy that is not related to liver disease. Severe life-threatening liver disease may require liver transplantation. Newer therapies with DAAs have allowed more and more patients to be treated.
The ultimate goals of antiviral therapy are to
A side goal is preventing co-infections with other hepatitis viruses, such as A and B, which can cause more liver disease than HCV alone. These can be prevented by vaccines and treatment.
When people first get hepatitis C, the infection is said to be acute. Most people with acute hepatitis C do not have symptoms so they are not recognized as being infected. However, some have low-grade fever, fatigue or other symptoms that lead to an early diagnosis. Others who become infected and have a known exposure to an infected source, such as a needlestick injury, are monitored closely.
Treatment decisions should be made on a case-by-case basis. Response to treatment is higher in acute hepatitis infection than chronic infection. However, many experts prefer to hold off treatment for 8-12 weeks to see whether the patient naturally eliminates the virus without treatment. Approaches to treatment are evolving. Patients with acute hepatitis C infection should discuss treatment options with a health care professional who is experienced in treating the disease. There is no established treatment regimen at this time.
If the hepatitis C RNA remains undetectable at the end of the treatment and follow-up period, this is called a sustained virologic response (SVR) and is considered a cure. Over 90% of people treated with DAAs are cured. These people have significantly reduced liver inflammation, and liver scarring may even be reversed.
About 5% of people who are treated for HCV infection are not cured by some of the older regimens. These people may still have options for cure with the newer regimens.
Few people with hepatitis C are at risk for problems if they are treated, however there are some factors that affect treatment regimens, such as concurrent HIV medications and kidney dysfunction. Some drugs are not safe for people with cirrhosis. Individuals who are unable to comply with the treatment schedule for psychological reasons or ongoing drug or alcohol abuse may not be good candidates for treatment because the drugs are very costly and require adherence to the pill regimen and regular follow-up visits. There are some important drug interactions with some of the medications that should be considered by the health care professional.
People with past hepatitis B or who have chronic active hepatitis B should not be treated for HCV without treating for HBV as well. As highly effective treatment for HCV has emerged, reports of serious hepatitis B have come to light. Similar to HCV, hepatitis B usually does not clear from the liver after acute infection, even though it is far less likely to cause chronic active hepatitis than hepatitis C infection. It remains dormant in most people, but it can reactivate with changes in the immune system. It is not clear why eliminating the HCV can allow the HBV infection to flare up. Hepatitis B screening is an important part of the hepatitis C evaluation. Those who have laboratory evidence of active or past infection with HBV should be monitored while receiving HCV treatment.
Compared to interferons and ribavirin drugs, the side effects of DAAs are far fewer and more tolerable. These side effects usually do not require discontinuation of therapy and are self-limiting after completion of therapy.
Patients with hepatitis B co-infection should be monitored for symptoms of reactivation of hepatitis, which are the same as the symptoms of acute hepatitis. The treating doctor may perform blood screening for this as well.
Hepatitis C is the leading reason for 40% to 45% of liver transplants in the U.S. Hepatitis C usually recurs after transplantation and infects the new liver. Approximately 25% of these patients with recurrent hepatitis will develop cirrhosis within five years of transplantation. Despite this, the five-year survival rate for patients with hepatitis C is similar to that of patients who are transplanted for other types of liver disease.
Most transplant centers delay therapy until recurrent hepatitis C in the transplanted liver is confirmed. Oral, highly effective, direct-acting antivirals have shown encouraging results in patients who have undergone liver transplantation for hepatitis C infection and have recurrent hepatitis C. The choice of therapy needs to be individualized and is rapidly evolving.
Once patients successfully complete treatment, the viral load after treatment determines if there is an SVR or cure. If cure is achieved (undetectable viral load after treatment), no further additional testing is recommended unless the patient has cirrhosis. Those who are not cured will need continued monitoring for progression of liver disease and its complications.
While cure eliminates worsening of fibrosis by hepatitis C, complications may still affect those with cirrhosis. These individuals still need regular screening for liver cancer as well as monitoring for esophageal varices that may bleed.
Because hepatitis B co-infection may reactivate or worsen even after treatment for HCV, monitoring for hepatitis symptoms may be needed after the end of therapy.
At this time there are no effective home or over-the-counter treatments for hepatitis C.
Over several years or decades, chronic inflammation may cause death of liver cells and cirrhosis (scaring, fibrosis). When the liver becomes cirrhotic, it becomes stiff, and it cannot perform its normal functions of clearing waste products from the blood. As fibrosis worsens, symptoms of liver failure begin to appear. This is called "decompensated cirrhosis " or "end-stage liver disease. " Symptoms of end-stage liver disease include:
The liver and spleen have an important function of clearing bacteria from the blood stream. Cirrhosis affects many areas of immune function, including attraction of white blood cells to bacteria, reduced killing of bacteria, reduced production of proteins involved in immune defenses, and decreased life span of white blood cells involved in immune defenses. This may be referred to as having cirrhosis-associated immune dysfunction syndrome or CAIDS.
Transmission of hepatitis C can be prevented in several ways.
Prevention programs aim at needle sharing among drug addicts. Needle exchange programs and education have reduced transmission of hepatitis C infection. However, IV drug users are a difficult to reach population, and rates of hepatitis C remain high among them.
Among health care workers, safe needle-usage techniques have been developed to reduce accidental needlesticks. Newer needle systems prevent manual recapping of needles after use of syringes, which is a frequent cause of accidental needlesticks
There is no clear way to prevent hepatitis C transmission from mother to fetus at this time.
People with multiple sexual partners should use barrier precautions such as condoms to limit the risk of hepatitis C and other sexually transmitted diseases, including HIV.
If one partner is infected, monogamous couples may want to consider the low risk of transmission of hepatitis C infection when deciding whether to use condoms during sex. Some couples may decide to use them and some may not.
Screening of the blood supply has almost eliminated the risk of transmission of hepatitis C infection through transfusion.
People with hepatitis C infection should not share razors or toothbrushes with others because of the possibility that these items may be contaminated with blood.
People who want to get a body piercing(s) or tattoo(s) are encouraged to do so only at licensed piercing and tattoo shops (facilities), and verify that the body piercing or tattoo shop uses infection-control practices.
It is critical that physicians and clinics follow manufacturers and regulatory agency directions for sterilizing/cleaning instruments and that disposable instruments be discarded properly. There is no need to use special isolation procedures when dealing with hepatitis C infected patients.
In general, among patients with untreated hepatitis C:
Drinking alcohol and acquiring other hepatitis viruses are risk factors for worse liver disease. People with chronic hepatitis C should avoid drinking alcohol and should be screened for antibodies to hepatitis A and B. If they do not have antibodies, they should be vaccinated against these other hepatitis viruses.
People with hepatitis C should be educated about preventing HIV infection. Infection with both HIV and hepatitis C speeds up and worsens liver damage caused by hepatitis C. Hepatitis C also can affect the HIV infection and how it is treated. About 25% of people with HIV infection are co-infected (also infected) with hepatitis C, and up to 90% of IV drug users with HIV are co-infected with hepatitis C. Screening for hepatitis viruses is important in all people infected with HIV, just as screening for HIV is important in people who have hepatitis C.
Liver cancer (hepatocellular carcinoma, or hepatoma) is associated with cirrhosis from chronic hepatitis C. Some experts recommend screening patients with hepatitis C infection and cirrhosis for liver cancer periodically.
As our knowledge of hepatitis C increases, more and more patients are being diagnosed with chronic infection. Current research is very active and includes diagnosis, natural history, treatment, and vaccine development. Thus the field is constantly changing, with new guidelines added frequently.
Miten probiootit auttavat pitämään suoliston terveenä
Peräsuolen verenvuodon diagnoosi, hoito ja hoito
7 näppäintä nopeaan ja kokonaisvaltaiseen rasvanpudotukseen!
Kiitos, kiitosta ja motivaatiota
Hapon refluksi -hengitysongelmien ja hapon refluksin huonon hengityksen syyt
Valokeilassa:Erin NoMoreCrohnsista
Vaping:tiedä GI-terveytesi riskit
Höyrystystä pidetään vähemmän haitallisena kuin tupakointi, mutta se ei tarkoita, että se olisi ilman terveysriskejä. E-savukkeiden yleisiä sivuvaikutuksia ovat yskä, päänsärky sekä suun ja kurkun ärs
Hyviä uutisia IBS -potilaille, koska tutkijat tunnistavat "suolen kutinaa"
Flindersin yliopiston tutkijat Etelä -Australian terveys- ja lääketieteellisestä tutkimuslaitoksesta ovat tehneet tärkeän löydön ärtyvän suolen oireyhtymän (IBS) tapauksista. Kuva:BlurryMe
Kiilatyynyn kanssa nukkumisen terveysedut
Kiila on kolmion muotoinen tyyny, joka on tyypillisesti valmistettu kohtalaisen kiinteästä vaahdosta, joka muodostaa 20-40 asteen kulman. Tavallisen tyynyn sijasta käytettäessä kiila voi nostaa päätä